7/17/2014

PesäKäivä


Softengine- Yellow house (Hyvä Seinäjoki!!)

Pahin moka aamulla on se, että siinä hyvissä ajoin esim kasin aikaan herättyään syö esim aamupalaa ja ajattelee että menee esim makoilemaan sänkyyn vielä hetkeksi sen jälkeen ja ESIM nukahtaa sinne vielä seuraaviksi neljäksi tunniksi ja HERÄÄ ESIM PUOLI YKS seuraavan kerran...

No mulle esim kävi tänään niin. Tai eilen. Oltiin sovittu Jussin kanssa, että pidetään siinä kahden aikaan palaveria tulevista jutuista ja suunitelmista mbarin terassilla, ja kiirehän siinä tuli kun herää puoli yhdeltä tähän maailmaan.


Ihanan piristyksen ja valonnopean tahdin pukemiseen ja muuhun toi edellispäinä postissa tullut lappunen, jossa ilmoitettiin että postiin on saapunut paketti, ja se ois noudettavissa sieltä!
Tätä pakettia on nimittäin odotettu kun kuuta nousevaa, ja vihdoin se pääsi perille!

Paketin sisältönä nimittäin oli Ipad mini, jonka sain uuden kameran ja siihen sisältyneen kampanjan mukana. Ostin siis tuossa about parisen kk sitten uuden kameran (Canon 6D), johon oon ollu enemmän ku tyytyväinen. Edellisen kroppikennoisen 60D rinnalla tää täyskennoinen kamera on ihan jtn tajunnanräjäyttävää.


Kaikesta tästä sähellyksestä huolimatta saavuin paikalle VAIN n.8minuuttia myöhässä, mikä tarkottaa siis sitä että tän voi kirjata mun uudeksi lyhimmäksi myöhästymis ennätykseksi. Terveisin Aina_tuntuvasti_myöhässä_93@hotmail.com




Palaverin loppusuoralla mbarin terassi sai pyydykseensä myös muita tuttuja naamoja, jotka siinä sittten nauttivat breikin meidän seurassa. Vatsalihastreeni hyvillä nauruilla suoritettuna oli sitte siltä päivää pulkassa.

Mutta pakko vielä hypettää tuota palaveria, ja sitä miten mielettömiä ideoita ja suunitelmia saatiin aikaseksi! Nyt vaan toteuttamaan.


Sitten tää "Best part of the day" eli min upoupo uus paita, joka on vaan niin SAIRAAN makee! 



Eli antakaa mun esitellä mun uusi ja tähän astisista heräteostoksistani ehdottomasti paras Meri Välilehdon suunnittelema Uniikki paita. Tuntuu ihan käsittämättömältä pitää päällään jtn sellasta mitä ei löydy keltään muulta koko maailmassa.

Käytiin mun ihanan viikonloppu yövieraan Inan kanssa sunnuntaina lasipalatsin aukion blogikirppiksellä siinä toivossa, että ois kiva tehdä jtn super löytöjä edulliseen hintaan. No  niitähän tehtiin. Mukaan lähti 25e arvosta vaikka ja mitä kirppiskamaa, sekä tämä ihanaakin ihanempi ohuesta college kankaasta tehty paita.





Paidan ja mun rakkaustarina alkoi siis kyseisiltä lasipalatsin aukion kirppareilta dressrehearsal nimisen yrityksen pisteeltä (alempana muutama kuva samaiselta päivältä). Dress reheaarsal myy tuoreiden muotisuunnittelijoiden luomuksia ja heidän omin sanoin;
"Dress Rehearsal tuo esille lahjakkaita,uransa alkuvaiheessa olevia suunnittelijoita ja myy heidän ainutlaatuisia luomuksiaan."

Suosittelen ehdottomasti vierailemaan kyseisen firman nettisivuilla ihailemassa, ja ehkä jopa hankkimassa noita upeita vaatekappaleita!







Paidan ostamisen myötä päätin varata kotikonnuilta, eli seinäjoen ullakko kirppikseltä paikan ens maanantaiksi, ja myydä isolla kädellä kaikki vähänkin vähemmälle käytölle jäänyt kama. Nyt alkaa mun vaatekaapissa semmonenki remontti, että pyrkimyksenä on alkaa panostaa siihen Laatuun, eikä määrään. Amen.



Paikka eli mbarin terassi oli se place to be n. 60% päivästä, mutta seura vaan vaihtu kahteen otteeseen!

Toisella kertaa Nellaa, Timiä, Einoa ja Samua odotellessa sain kahviseuraa ihanasta boheemista pariskunnasta Ellestä & Juanista. Tää pari on match made in heaven tai jtn tommosta.





Ja tässä pieni loppukevennys meidän limuttelulle, kun elle sai kameran käteen ja tehtävänantona oli ottaa kuva appelsiinista lasien päällä. Melko kyseenalainen tuo tarkennus. Se joka löytää kuvan tarkennuspisteen (eli kohdan mihin kamera on tarkentanut) voittaa matkan mallorcalle, jossa Elle kulkee kameran kanssa ikuistaen loman kuviksi.

Elle oot ihana <3



Ylistän tässä nyt vielä kolmanneksi viimeisen kerran. Nää yksityiskohdat. Tää oli rakkautta ensisilmäyksellä.




Ainut tapa millä tästä paidasta ois välittyny se maagisin fiilis, ois ollu kuvata pieni videoklippi. Mutta koska jälkiviisaus on sitä parasta viisautta niin eipä tullu tällä kertaa kuvattua.




Mutta niinku kuvista näkyy niin olihan mulla muutakin päällä, kun pelkkä yläosa. Bull & Bearista ostetut tekonahka housut, jotka kirjaimellisesti repes (hienosti sanottuna) pyllystä uutena vuotena, ja jotka äiti sai kuin saikin vielä korjattua ja pelastettua <3(!!!). Eli still alive- nahkapöksyt.

Filippa K. mokka kengät ja mä törmättiin sunnuntaina kirpparilla ja päätettiin jatkaa matkaa yhessä. Eli siinä ne on.




Palaverin, ellen&juanin ja asukuvien ottamisen jälkeen (Kiitos Jussi Rekiarolle ja Timille asukuvien ottamisesta!:) ), treffattiin Nellan, Timin, Einon ja Samun kanssa.

Siinä me hetken istuskeltiin ja paistateltiin päivää auringossa, käytiin pikaseen UFFilla ja jatkettiin matkaa mun luo välipysäkille.


Ja Dääm Girl!! Kattokaa tota tukkaa!! SuperUpee!



Mun luona porukka lisääntyy ja päätettiin lähteä, jo perinteeksi muodostuneelle ilta/yöuinnille.
Sitä ollaan nimittäin tässä harrastettu jo 5/7 päivää viikosta, koska KESÄ <3







 P.S. En tiedä onko kellään teistä tapana tehdä sanakäännöksiä (känäsaannoksia), mutta me ollaan ihan koukussa niihin. Ja ne jotka on koukussa niihin ymmärtää miten raskasta se on, kun joka ikisestä sanasta on pakko vääntää käännös. Turha muija= Murha Tuija jne. Näihin sanoihin ja tähän synninpäästöön on hyvä lopettaa eilisen jutut.

♥:Sanni

7/14/2014

KOTI♥



Joku ehkä saattoi/ saattaa huomata, että postaukset täällä mun blogissa on kadonnut, ja siihen löytyy myös syy. Päätin poistaa kaikki edelliset postaukset ja alottaa niin sanotusti puhtaalta pöydältä! 
Mikä ihana fiilis tehä tällänen ratkaisu pitkän hiljaiselon ja tauon jälkeen.
JA onneksi tää blogin kirjottaminen ei oo eikä pidä olla se stressin aihe, vaan sen oman luovuuden ja itelle tärkeiden asioiden ilmaisun kanava, joten se on jtn mihin aijon panostaa ja pitää mielessä :)


Joten pitemmittä puheitta tässä kuvia mun ihanasta kodista ^^
Tai itseasiassa Minnan ja mun kodista, jossa asuin ensin yksin puolivuotta kunnes Minna teki viime viikolla comebackin ja nyt täällä majailee kaks tytsyy. 









Tykkään ihan hirveen paljon askarrella ja näpertää kaikkea ite, ja erityisen fiiliksissä oon jos keksin jollekkin vanhalle ''roskalle'' ja rojulle käyttöä. Siitä esimerkkinä kierrätyspaperista tehdyt paperi kuutiot kulhossa ja ite suunniteltu ja toteutettu hedelmäkori, joka nyt tällä hetkellä nojaa ylähyllyllä seinää. Hedelmäkoria varten etin metsästä suht paksun koivun ja sirkkelöin ohuita siivuja siitä, jotka kiinitin silikonilla vanhaan elfa-koriin.

Te jotka ootte seurannu blogia pidempään ja kerkesitte nähdä aijempia postauksia, niin muistatte varmaan nuo taulut ja netistä etityt kuvat niiden sisällä. Niistä mä tykkään! (Y)




Kahvilan leivän mukana saatu paperipussi tuo kivaa särmää, kun kukkaruukun sujauttaa sen sisään!



Mustalla spraymaalilla tuunattu lasipullo tuo ryhtiä pöydän esineisiin.



Mä niin niiin niiin RAKASTAN tuoreita kukkia ja siten miten saan seurata kuinka nupuista avautuu kukkia 


Se joka ikinä haluaa piristää mua, voi tuoda joko vihreitä omenoita tai kukkia. 
((nimimerkillä mä RAKASTAN myös (vihreitä) omenoita, ja voisin elää varmaan ihan pelkästään niillä. 8 per päivä on aika sopiva tällähetkellä ♥))
















Halauksia täältä, ja toivottavasti viihdyitte mun kotona! :)

Kommentit on myös aina piristyksiä! Ü

♥: Sanni